Talo Keuda

Talo Keuda palvelee erinomaisesti perhettä, jossa sukupolvet haluavat asua kompaktisti mutta myös itsenäisesti - kuitenkin toistensa läheisyydessä. Kahden erillisen asunnon kohdekokonaisuus on suunniteltu siten, että se antaa mahdollisuuden itsenäiseen elämään kahdelle sukupolvelle. Lisäksi Talo Keudassa on mahdollista järjestää harrastustoimintaa tai ulkopuolista vuokra-asumista. Rakennuksen yksinkertainen perusmuoto ja koko perustuvat tiukkaan aikatauluun sekä toteutustapaan, jossa noin 60 opiskelijaa on toteuttanut kohteeen opiskelijatyönä. Myös rakentamisen kustannukset, tuleva ylläpito sekä asumiskulut olivat suunnittelun taustana.