Lippu Asuntomessuille Tuusulassa ostetaan tänä vuonna päivä- ja aikaperusteisesti

Lipunmyynti Asuntomessuille Tuusulassa 3.-30.8.2020 tapahtuu tänä vuonna ainoastaan verkossa. Lippu täytyy ostaa ennakkoon ja samalla valita päivä ja kellonaika messuille saapumiselle. Messualueella vierailun kestoa ei rajata, mutta messualueelle ei pääse ennen lipussa olevaa saapumisaikaa. 

Turvallisuus edellä elokuun messuilla 

“Vaikka yleisötapahtumiin kohdentuvia rajoituksia ollaankin nyt lieventämässä, haluamme pitää huolen turvallisuudesta mahdollisimman hyvin ja myös ennakoida mikäli ohjeistuksiin tulisi muutoksia ennen messujen alkua. Meille on tärkeää, että huolehdimme messuilla vierailevien ja henkilökunnan turvallisuudesta koko messujen ajan, kertoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja ja messutapahtuman turvallisuuspäällikkö Heikki Vuorenpää.

“Pelastus- ja turvallisuussuunnitelmamme on laadittu yhteistyössä terveydestä ja turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kanssa, ja koko henkilökunta koulutetaan vieraiden ohjaukseen alueella. Sinne saapumisesta aina kotimatkan alkuun”, jatkaa Vuorenpää.

Asuntomessuille sujuvasti julkisilla tai omalla autolla 

Asuntomessujen nettisivuilla voi ennakkoon tutustua saapumisohjeisiin Rykmentinpuiston messualueelle.  

“Tänne on helppo tulla niin omalla autolla, julkisilla, pyöräillen tai kävellen. Pysäköintialueen ja messualueen välillä liikennöivät non-stop messubussit. Noin 1,5km välimatkan voi myös kävellä tai pyöräillä lainattavalla polkupyörällä”, kertoo Tuusulan asuntomessutoimistolta projektipäällikkö Riikka Uusikulku.

“Tässä vuonna messualueella vierailijat ohjataan liikkumaan ennalta suunniteltua reittiä pitkin. Näin turvataan kaikille sujuva liikkuminen, välttämään ruuhkautumiset alueella ja pidetään vierailijamäärät yksittäisissä kohteissa turvallisen kokoisina. Näyttelyhallissa, ulkonäyttelyalueilla kuin messukohteissakin henkilökunta opastaa ja huolehtii turvavälien noudattamisesta ja opastaa käsidesipisteiden löytymisessä”, kuvailee Uusikulku tulevia järjestelyjä.

“Uskomme, että näin teemme vierailusta kaikille miellyttävän ja annamme mahdollisuuden tutustua rauhassa kohteisiin.”

Suomen Asuntomessut juhlii uudella ilmeellä 

Lipunmyynnin uudistuksen lisäksi messulippunsa ostaneet pääsevät kurkistamaan lipputulosteen saatuaan miltä Osuuskunta Suomen Asuntomessujen uusi brändi näyttää.

“Aloitimme viime vuonna strategiatyön, jonka tavoite oli ymmärtää paremmin Asuntomessujen merkitys sen eri kohderyhmille. Suomalainen asuminen ja eläminen on muuttunut, joten meidänkin täytyy uudistua palvelemaan paremmin meihin kohdistuvia odotuksia”, kertoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tutkimus- ja kehitysjohtaja Anne Pallaste.

“Nykyinen brändi-ilme ja logo on palvellut vuodesta 2000, ja sen uudistaminen haluttiin ajoittaa juhlavuoteen. Sen julkistus tapahtuu nyt vähitellen eri kanavissa ja tarkemmin uudistus esitellään Asuntomessuilla Tuusulassa elokuussa”, jatkaa Pallaste.

Tärkeää tietoa messuvieraille: 

> Messut on auki 3.-30.8. arkisin klo 12-20 ja viikonloppuisin klo 10-18.  

> Asuntomessuilla Tuusulassa liput myydään päivä- ja aikaperusteisesti. Messuille tulija valitsee ensin haluamansa lipputyypin verkkokaupan ostoskoriin, jonka jälkeen kassalle siirtyessään voi valita päivän ja ajan messuvierailua varten. Mikäli messuille tulija on jo ostanut lipun, on varattu tietty kapasiteetti lipun ostaneita varten ja näin ollen lipunomistaja voi saapua messuportille haluamanaan ajankohtana ilman ennakkovarausta. Linkki lippukauppaan:  
https://liput.asuntomessut.fi/?_ga=2.44379236.1544517144.1592805285-1623217027.1581023462 

> Asuntomessujen nettisivuille on kerätty saapumisohjeet messutapahtumaan. Asuntomessuille on helppo tulla niin omalla autolla, julkisilla, pyöräillen tai kävellen. Pysäköintialueen ja messualueen välillä liikennöivät non-stop messubussit. Välimatkan voi myös kävellä tai taittaa lainattavalla polkupyörällä.  Linkki saapumisohjeisiin: https://asuntomessut.fi/tulevat-messut/tuusula-2020/saapuminen/ 

> Kannattaa varata jonkin verran aikaa pysäköinnistä messualueelle siirtymiseen, koska lippu on kohdistettu tiettyyn aikaikkunaan. 
 
> Messualueelle sisääntulo on porrastettu ja netistä ostettu lippu ohjaa saapumaan oikeaan aikaan. Jokaiselle päivälle on myynnissä lippuja seitsemään eri sisääntuloerään. Ennakkoon ostetut liput voi käyttää siinä osoitetun päivämäärän puitteissa ajankohdasta riippumatta. Ennakkolipuilla saapuvien määrään on varauduttu vierailijamäärän seurannassa.
 
> Desinfiointipisteitä ja kasvosuojia on tarjolla jo ennen messubussiin astumista sekä messuportilla. 
 
> Yleisöä ohjataan liikkumaan ennalta suunniteltua reittiä pitkin, jotta voidaan välttää ruuhkautumiset alueella ja pidetään vierailijamäärät yksittäisissä kohteissa turvallisen kokoisina. Henkilökunta ohjaa paikan päällä ja neuvoo tarvittaessa. Näyttelyhallissa ja ulkonäyttelyalueilla tulee huolehtia riittävistä turvaväleistä. Näyttelyhalliin on sijoitettu käsien desinfiointipisteitä ja turvavälit on merkitty maahan. 
 
> Messuvieraan kannattaa liikkua aina turvaetäisyyksiä noudattaen ja antaa tilaa tarvittaessa. Messualue on noin 7 hehtaaria iso, joten alueella on mahdollista liikkua väljästi. Ethän tule sairaana messuille. 

Lisää turvallisuusohjeita löytyy Asuntomessujen nettisivuilta https://asuntomessut.fi/tulevat-messut/tuusula-2020/turvallisesti-messuilla/ 

Kuva @karikohvakka