Nyt saa halata puita

Sirpa Pietikäinen halaa puuta

Vihervuoden johtoryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Pietikäinen kehottaa sinua halaamaan puuta siksi, että arvostat omaa lähiympäristöäsi ja ymmärrät puiden lisäävän viihtyisyyttä rakennetussa ympäristössä. Kuva Seppo Närhi

Tämä viikko on Suomen ensimmäinen virallinen puunhalausviikko. Tempauksen tavoitteena on herättää jokainen meistä miettimään lähiympäristön merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille. Puun halaaminen on tärkeää, koska se viestii viihtyisän lähiympäristön välittämisestä.

Vihervuoden tempaus järjestetään ensimmäistä kertaa koko viikon kestävänä tapahtumana, johon kaikki voivat osallistua. Puut herättävät – usein voimakkaitakin – tunteita. Varsinkin jos itselle tärkeäksi koettua puuta uhkaa kaataminen, ollaan jopa valmiita kiipeämään sen latvukseen kaatamisen estämiseksi.

Puu symboloi monia asioita. Moniin puihin liittyy muistoja. Puu saattaa olla varttunut samaan tahtiin oman ikääntymisen kanssa. Puu suojaa meitä, tuottaa happea, puhdistaa ilmaa, kosteuttaa ilmaa, antaa varjoa. Puu on myös monille linnuille, hyönteisille ja mikrobeille koti.

Puut tuovat myös vaihtelua maisemaan, korkeuseroja, väriä, muotoja. Puiden ilmiasun vaihtelu vuodenaikojen mukaan on tärkeä osa ympäristöä. Havupuut tuovat väriä talviseen maisemaan.

Puut antavat myös monipuolista työtä, suuressa mittakaavassa metsä- ja sahateollisuudelle, erilaisille taiteilijoille ja rakentajille, kaupunkiympäristössä ympäristön suunnittelijoille, rakentajille, hoitajille ja puunhoitajille sekä taimistoviljelijöille ja –kauppiaille.

Halaa – osoita pitäväsi ympäristöä tärkeänä

Puun halaaminen on tärkeä viesti päättäjille. Me tarvitsemme hyvää lähiympäristöä, viihtyisyyttä ympäristössä. Monipuoliset tutkimukset osoittavat viihtyisän ympäristön merkitystä henkiselle ja fyysiselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Meidän kannattaa vaalia ja vaatia hyvää lähiympäristöä.

Hyvä lähiympäristö ei synny itsestään eikä se säily ellemme vaadi sitä.

Halaa puuta, ota kuva ja lataa se esimerkiksi Instagrammiin #puunhalausviikko  Näin olet tukemassa hyvää asiaa. Ja kannusta työtoverisi mukaan kimppahaliin!

Puunhalausviikon 22.–28.8. teemana on Halaa puuta – arvosta lähiympäristöäsi.

Vihervuoden sivuilta (www.vihervuosi.fi) löytyy lisätietoa kampanjasta sekä vinkkejä puiden havainnointiin ja tutkimiseen sekä esimerkkejä erilaisiin luovuutta ja rauhoittumista tukeviin toimintoihin (mm. mielipaikan löytäminen, paljain varpain kävely). Tutkimustietoon perustuva Puun tarina sopii erinomaisesti esim. lapsille luettavaksi. Kannustamme päiväkoteja, kouluja, kerhoja ja perheitä hyödyntämään materiaaleja puunhalausretkellään.

Kerro omasta puunhalauksestasi sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnistetta #puunhalausviikko.

Halaa puuta – arvosta lähiympäristöäsi Vihervuoden sivuilla: http://www.vihervuosi.fi/content/fi/1/22739/

Halaa puuta – arvosta lähiympäristöäsi Facebookissa: https://www.facebook.com/events/274808099566944/

Kampanjan on suunnitellut Vihervuoden johtoryhmän jäsenistä koostuva työryhmä, jossa ovat mukana Viherympäristöliitto ry, Luke, Suomen 4H-liitto ja Maa- ja kotitalousnaiset. Vihervuosi on ympäristöministeriön nimeämä valtakunnallinen teemavuosi viihtyisämpien lähiympäristöjen puolesta. Vihervuoden pääteema on kestävä suomalainen maisema ja slogan ”Minun maisemani – maalla ja kaupungissa”. Lisää tietoa teemavuodesta ja tapahtumista osoitteessa www.vihervuosi.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *