Tonttihaku

19A17-129

Naantalin asuntomessualue Lounatuulen tonttihaku alkoi 15. elokuuta ja päättyy 31. lokakuuta 2019. Myytävänä ja vuokrattavana on kaupungin omistamat 16 omakotitonttia, 5 vapaa-ajan tonttia sekä 4 tonttia useamman asunnon yhtiömuotoiseen rakentamiseen.

Lounatuulen tonttien tarkempiin yksityiskohtiin sekä hintoihin voi tutustua Naantalin karttasovelluksessa.

Naantalin asuntomessualueen tontteja haetaan ensisijaisesti naantali.fi-verkkopalvelun kautta sähköisellä lomakkeella.

Hakulomakkeen liitteeksi tarvitaan vähintään hankekuvaus ja ideatason asema-, pohja-, julkisivu- ja leikkaussuunnitelmaluonnokset, jotka tulee tehdä ensisijaisesti yhdelle tontille. Lisäksi hakijalta pyydetään hakuvaiheessa perusteluja sille, miten rakennushanke ilmentää Naantalin asuntomessujen rakentamisen teemoja. Tärkein teema on saariston luonnon kunnioittaminen rakentamisessa ja se on otettava huomioon kaikissa suunnitelmissa. Muita teemoja ovat innovatiiviset energiaratkaisut, terveellinen rakentaminen sekä turvallisuus. Hakijalta tiedustellaan myös taloteknisiin ratkaisuihin ja hankkeen mahdollisiin yhteistyökumppaneihin liittyviä asioita.

Talosuunnittelun tukena on Naantalin asuntomessutoimiston henkilökunnan lisäksi alueeseen perehtynyt arkkitehtitoimisto, jonka tehtävänä on toimia kohteen pääsuunnittelijan (arkkitehti tai rakennusarkkitehti) apuna erityisesti tontin maastoon sijoittelun suunnittelussa ja sopivan tyylisen talotyypin valinnassa. Jokaiselle hakijalle annetaan mahdollisuus konsultaatioon valitun arkkitehdin kanssa. Tämä mahdollisuus on syytä käyttää osittain jo luonnosvaiheessa, kun sopiva tontti on löytynyt ja rakennushankkeen toteuttajan oma pääsuunnittelija valittu. Yhteistyöarkkitehtien yhteystiedot löytyvät yhteystiedot-välilehdeltä.

Tonttihaun kulku

  1. Tonttien haku 15.8.–31.10.2019 Luonnokset ja hakemus liitteineen.
  2. Rakentajien valinta 31.12.2019 mennessä.
  3. Tarkemmat suunnitelmat, varauspäätös hakijoille, tontinvarausmaksu, monikantasopimukset.
  4. Tonttikauppa tai vuokrasopimus.
  5. Rakennuslupahakemus, lopulliset suunnitelmat.
  6. Rakennuslupa.
  7. Rakentaminen voi alkaa syyskuussa 2020.

Lue lisää tonttihausta: Tontinhakuesite 2019

Rakennustapaohje ja asemakaava

Apua ja inspiraatiota suunnittelun pohjaksi asuntomessualueelle toivotuista rakennustyyleistä löytyy rakennustapaohjeesta, joka myös esittelee konkreettisia esimerkkejä kuhunkin kortteliin toivotuista talotyypeistä. Asemakaavamääräykset puolestaan ovat melko sallivia, mutta määrääviä alueen rakentamiselle, joten myös niihin on tärkeä tutustua.

Lisää asemakaavasta ja rakentamisesta Naantalin asuntomessujen verkkosivuilta.