Kumppanuushaku

Messualue Hiidensalmi

Lohjan Hiidensalmessa kaupungin keskustan läheisyydessä järjestetään valtakunnalliset Asuntomessut vuonna 2021. Uusi asuinalue suunnitellaan monipuoliseksi kokonaisuudeksi, jossa olennaisella sijalla ovat hyvinvointi, sukupolvien kohtaamiset, asumisen palvelut ja ikääntyneille sopiva asuminen.

Kumppanuushaun vaiheet

Messualueelle etsittiin haun ensimmäisessä vaiheessa kumppaneita suunnittelemaan ja toteuttamaan kaksi kerrostalopainotteista korttelia. Suunnittelualue on hyvin keskeinen. Se sijaitsee asuinalueen keskusaukion laidalla, messuraitin varrella. Tavoitteena on toteuttaa talotyypeiltään, hallintamuodoiltaan ja palveluiltaan monipuolisia kortteleita. Jos et ehtinyt mukaan kumppanuushaun 13.4. päättyneeseen  ensimmäiseen vaiheeseen, voit toki silti vielä kertoa kiinnostuksestasi alueen rakentamista kohtaan. Toimijoita on kannustettu muodostamaan monialaisia yhteenliittymiä alueen suunnitteluun ja toteutukseen. Yhteenliittymän monialaisuus voi juontua esimerkiksi rakentamisen, rakennustekniikan ja -materiaalien, asumisen ja liikkumisen palveluiden, kiinteistöpidon ja kolmannen sektorin toimijoista ja osaamisesta.

Kumppanuushaun hakuohjelma

Infotilaisuuden satoa

Rakennusliikkeille suunnatusta kumppanushausta järjestettiin infotilaisuus maanantaina 26. helmikuuta. Tutustu tilaisuuden esityksiin ja kysymys ja vastaus -koosteeseen.

Kehittyvä Lohja, Pekka Puistosalo

Kumppanuushaku, Mirka Härkönen ja Aino Kuusimäki

Infotilaisuuden kysymykset ja vastaukset

Lisätietoja:

Mirka Härkönen, projektipäällikkö, Lohjan Asuntomessut, p. 050 590 8020, mirka.harkonen@lohja.fi

Aino Kuusimäki, projektikaavoittaja, Lohjan Asuntomessut, p. 044 374 3443, aino.kuusimaki@lohja.fi

Heikki Vuorenpää, operatiivinen johtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 050 531 6776, heikki.vuorenpaa@asuntomessut.fi

viivapiirros_kolme_sunnittelijaa [Converted]