Mitä kuuluu ostarille: Heikintori ja Tapiola-penkki

punainen-penkki-tapiola

Palaan vielä Tapiolan Heikintorille. Tapiolassa monin paikoin huomio kiinnittyy jämeränoloisiin puisiin penkkeihin.   Penkit otettiin käyttöön juuri Heikintorin avajaisissa. Penkin suunnittelija on pieni mysteeri, mutta joidenkin asiaa tuntevien mielestä se ei ollut ainakaan arkkitehti Ervi. Penkkien kirkas väritys ei ilmeisesti ollut alkuperäinen, vaan valkoinen. Liikekeskuksessa näkyy ainakin punaisia ja oransseja penkkejä, ja vihreän muistelen nähneeni jossain. Kulttuurikeskuksen edustalla penkin kuuluu olla valkoinen. Onkohan vielä muita? Tietolähteenä: Artikkeli Helsingin Sanomissa .

Aarne Ervin suunnittelema ostoskeskus on otettu käyttöön vuonna 1968, ja se kuuluu museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalle. Tapiolan keskustaa uudistetaan parhaillaan, ja Heikintorin läheisyyteen on rakennettu uusi Ainoa-kauppakeskus.  Heikintori sen sijaan odottaa kohennusta,  josta on keskusteltu vuosia. Huomaan, että monet penkeistäkin ovat kipeästi kunnostuksen tarpeessa.

Liikekeskittymän oivaltavan leikkipaikan esittelin postauksessa Mini-Tapiola.

 

Videona kunnianosoitus penkille!

Mukana myös muutama väriehdotus…

 

Punaisia väripilkkuja muuallakin kuin penkeissä:

heikintorilla-mv

 

heikintori-logo-pun-mv

 

tapiolapenkit-mv

 

Kuvat: Päivi Leinonen, jos muuta ei mainita | Photos: Päivi Leinonen, if not mentioned

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *