Kaunis orkidealilja, ja syyskukat

0-orkidealija-lilium-speciosum

Eilen avautui orkidealiljasta ensimmäinen kukka. Ja voi että, miten kaunis se onkaan. Kun nuuhkaisin kukkaa ihan läheltä, siinä oli vienon hyvä tuoksu. Saa nähdä tuoksuuko se voimakkaammin nyt illalla. Tämän kukintaa olen odottanut koko kesän. Se onkin meidän pihalla kesän viimeinen kukkija liljoista.

Orkidealilja…

Sipuli on istutettu viime vuoden keväällä, mutta harmillisesti koira katkaisi varren poikki. Nyt tänä kesänä sipulista kasvoi kaksi kukkavartta. Aika mahtavaa!

Orkidealilja on vanha viljelykasvi ja sitä on kasvatettu Euroopassa 1800-luvun puolivälistä asti. Se on kotoisin Japanista. Orkidealiljan (Lilium speciosum) tieteellinen lajinimi speciosum tarkoittaa ”näyttävää” Latinaa puutarhureille -teoksen mukaan. Onhan se kyllä näyttävä syyskuun kukkija.

0-orkidealija-lilium-speciosum-syyskuun-alku 0-orkidealija-lilium-speciosum-kukat-aukeaa

Nämä kukat ovat avautuneet aamupäivällä.

0-orkidealija-lilium-speciosum-kukka

Tämä kukka avautui eilen, ja sen terälehdet ovat jo kääntyneet taaksepäin.

Orkidealiljan hoito-ohjeet…

Orkidealilja (Lilium speciosum) kukkii vasta syyskuussa, eli kasvupaikaksi kannattaa valita lämmin ja aurinkoinen paikka. Muuten kylmänä kesänä se ei ehdi kukkia. Orkidealilja viihtyy paksumultaisessa maassa, jossa ei ole talvimärkyys ongelmana. Ihanteellista olisi, että aurinko ei kuumenna maata. Orkidealilja tyytyy keskiravinteiseen maahan.

Lisää blogipostauksia erilaisista liljoista, klik

 

Syksyllä kukkivat sipulikukat ruukkuihin…

0-orkidealija-ja-turkinmyrkkyliljan-istutus

Tältä näytti turkinmyrkkyliljan sipulit, kun ne saapuivat postista. Istutin ne heti ruukkuun parvekkeelle. Nämä kannattaa istuttaa mahdollisimman aikaisin, jotta ehtivät kukkia kunnolla ennen syksyn pakkasia. Ovat muuten todella myrkyllisiä syötynä, mutta niin ihanan kauniita syyskukkina… siis kohta kun nuput ponkaisevat sipulista ja aukeavat 🙂

0-orkidealija-ja-murattisyklaami-nupussa

Toinen ihana syyskukkija parvekkeella on vanha murattisyklaami. Tämä on talvet kellarissa, ja keväästä alkaen parvekkeen lattialla. Aloitin kastelun vasta elokuussa ja nyt siinä on pienet lehdet sekä nuput. Kun pakkaset saapuvat vien sen taas kellariin. Tämä alkaa olla jo melkein kuin perheenjäsen, niin kauan se on asustellut täällä. On muuten yllättävän helppo kukkija.

Orkidealiljan, turkinmyrkkyliljan sekä murattisyklaamin sipulit on saatu Korpikangas Siemen-Fröltä blogijuttujen tekoon. Iso kiitos taas heille avusta!

Aurinkoista viikonloppua!

Terveisin Sari

6 kommenttia

  1. Voi, onpas kaunis! Itse pidän liljoista todella paljon, tuo olikin ihan uusi tuttavuus minulle. Tänä vuonna kokeilin ensi kertaa puuliljoja, mutta tuotakin voisi kokeilla, niin erikoisen muodon vuoksi.

    1. Näitä orkidealiljoja näkee harvemmin myynnissä. Niitä taitaa löytää parhaiten näistä siementen ja sipulien nettikaupoista sekä isoista puutarhamyymälöistä. Se on minullekin ihan uusi tuttavuus. Vähän jännäsin, viihtyykö pihalla. Kesti muuten hyvin viime talvenkin.
      Puuliljat ovat myös ihania omalla tavallaan. Hienot isot ja vahvasti tuoksuvat kukat. Kyllä liljat on upeita 🙂

  2. Ooh miten kaunis! Tuo on ihankuin varjolilja, se marjapuuron punainen jota kasvaa vanhoissa puutarhahuviloissa. Se kyllä taitaa kukkia jo kesällä. Mukavaa syksyä sinulle!

    1. Tosiaan orkidealiljan kukka muistuttaa varjoliljaa. Kummallakin terälehdet kääntyvät veikeästi taaksepäin. Tosin varjoliljan kukka on paljon pienempi, jos muistan oikein kesältä 😉
      Kiitos, samoin sinulle hyvää syksyn jatkoa!

  3. Kaunis!

    Ensimmäistä kertaa minullakin on myrkkyliljoja, yksi jo kukkii, mutta hyvin vaatimattomasti.

    1. Huomaan pitäväni kirjavista kukista, aika jännää 🙂
      Myrkkyliljat on tosi kauniita, etenkin kun syksyllä on niin vähän muita kukkijoita. Olen huomannut, että ensin tulee näkyviin yksi nuppu/kukka ja vähän myöhemmin ilmestyy vielä lisää. Toki lajeissa ja lajikkeissa on eroja.
      Toivotaan, että myrkkyliljasi vielä kukkivat komeasti 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *