Isot tammen taimet Mikkelin Asuntomessualueella

Isot tammen taimet Mikkelin asuntomessualueella Kirkonvarkauden kadun varella, Harviala, isoja taimia katupuina kadun varrella 1

Kaupallinen blogiyhteistyö: Harviala

Huomasitteko isot puun taimet Kirkonvarkaudenkadun varrella Asuntomessualueella? Niistä tulee kasvamaan upea tammirivistö aikaa myöden ja onhan se nytkin istutusvuonna jo aika vaikuttava. Kuulemma tammia tulee kaikkiaan 45 tainta, kunhan messut on ohi ja keväällä pääsee istuttamaan loput taimet. Nimittäin tammille suositellaan kevätistutusta.

Tammenterhosta taimeksi:

Isot tammen taimet Mikkelin asuntomessualueella Kirkonvarkauden kadun varella, Harviala, isoja taimia katupuina kadun varrella tukikepit

Nämä taimet on kasvatettu suomalaisista tammenterhoista  eli ne kestävät hyvin meidän vaihtelevat sääolot ja pakkastalvet. Kotimainen alkuperä onkin tärkeä, jotta puu kykenee kasvamaan kauniiksi ja isoksi.

Nämä tammen taimet on kasvatettu Janakkalassa, Harviala Oy:n taimitarhalla, joka on erikoistunut lehti- ja havupuiden kasvatukseen.

Tammi on tunnetusti hidaskasvuinen, joten aikaa on näillä kulunut tammenterhosta tämän kevään istutushetkeen 10-12 vuotta. Kun taimet olivat 2-4 vuotiaita, ne istutettiin peltoon. Siellä niitä hoidettiin säännöllisesti, jotta puista tulee laadukkaita ja kauniita. Eli niiden oksia on leikattu, rikkaruohot poistettu, kasteltu, lannoitettu ja runko tuettu suoraksi tukikepeillä. Jotta pellossa kasvavien puuntaimien juuret saadaan kasvamaan  hyväksi ja tuuheaksi ”taimijuuripaakuksi”, juuristolle tehtiin juurihoitoa muutaman vuoden välein.

Tammi on hidas ja pitkäikäinen puu:

Tammi kasvaa hyvin hitaasti, samoin se juurtuu hitaasti. Siksi tammet suositellaan istuttamaan keväällä. Niillä on silloin koko kesä aikaa kasvattaa uusia hentoja juuria. Ja itse asiassa tammi juurtuu pari vuotta, ja vasta sen jälkeen se kasvattaa normaalikokoiset lehdet. Nytkin näissä keväällä istutetuissa tammissa oli selvästi pienehköt lehdet. Eli maltti on valttia tammien kanssa 🙂

Onkin jännä seurata näitä tammia, miten ne lähtevät kasvuun… sitten muutaman vuoden kuluttua.

Isot tammen taimet Mikkelin asuntomessualueella Kirkonvarkauden kadun varella, Harviala, lehdet

Tammen hitaus näkyy myös siinä, että se on syksyllä viimeinen puu, joka tiputtaa lehdet. Eikä se keväälläkään ole ensimmäisenä lehdessä. Toisaalta tammi elää hyvin vanhaksi, meillä Suomessa jopa 400-vuotiaaksi.

Harviala Oy:

Harviala Oy on hyvin perinteikäs taimitarha, onhan sillä ollut taimituotantoa jo 100 vuotta. Nykyään Harviala kasvattaa etupäässä lehti- ja havupuita 80 hehtaarin alueella Janakkalassa. Puiden koot vaihtelevat hyvinkin paljon samoin puulajit.  Kaikki taimet myydään tukkumyyntinä eli he eivät myy yksityisille taimia. Jos nyt haluaisi omalle kotipihalleen ison puun taimen, sellaisen saa hankittua palvelevan puutarhamyymälän tai viherrakentajan kautta. Nämä isommat puut ja niiden juuripaakku painaa sen verran paljon, että koneet nostavat sen kuljetusvälineeseen ja lopulliselle istutuspaikalleen. Se onnistuu hyvin viherrakentajilta ja itse asiassa se on heille ihan arkirutiinia.

Istutettujen taimien hoito:

Puille tietenkin laitetaan aina hyvä multa eli kasvualusta ja istutus tehdään oikeaoppisesti. Nämä Kirkonvarkaudenkadun tammen taimet onkin ammattilaisten istuttamia.

Isot tammen taimet Mikkelin asuntomessualueella Kirkonvarkauden kadun varella, Harviala, hyvin tuettu tukikepeillä

Sen jälkeen puut tuetaan runkoa paksummilla tukikepeillä, tai tukiseipäillä kuten kuvassa. Puut kastellaan runsaalla vesimäärällä ja koko kesän huolehditaan kastelusta tarvittaessa. Tämän postauksen kuvissa näkyy muuten tammien tyvillä vihreät kastelupussit, joita kaupungit ja kunnat käyttävät.

Isot tammen taimet Mikkelin asuntomessualueella Kirkonvarkauden kadun varella, Harviala, isoja taimia katupuina, lehti ja tammenterhon alkuja

Puissa näytti kasvavan jo tammenterhojen alkuja 🙂

 

Kesäterveisin Sari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *