Varastointiratkaisuja

varasto-kansi.jpg

Karvoja tiputtavien koirien kanssa elävät tietävät, että pahimmillaan karvat kulkeutuvat ja piiloutuvat joka soppeen. Jotta huushollin puhtaanapito olisi helpompaa, on koirataloudessa syytä panostaa siihen, että tavaroilla on paikkansa eikä irtosälää ympäriinsä.

Ainoakodin Ainoa Ajatus 118 -talomalliimme kuului perussetissä vähänlaisesti kaappitilaa eikä varastoa ollut ollenkaan, joten paikkasimme puutetta lisäämällä talon päätyyn autokatos-varaston sekä rakennuttamalla käyttöullakon. Näin saimme noin 25 neliötä varastotilaa (8,3 m2 varastossa ja loput ullakolla). (Alla oleva kuva Ainoakodin HauHaus-sivulta)

talon pohjapiirros

Päätimme myös, että tämän kodin kohdalla pyritään astetta organisoidumpaan varastointimalliin. Kokonainen säilytysratkaisu Elfalta, Sovellalta, Cellolta tai muilta vastaavilta olisi tullut liian kalliiksi, mutta totesimme saavuttamamme mielestämme yhtä pätevän säilytysratkaisun myös yhdistelemällä edullisempia ratkaisuja. Hankimme siis muutaman metallirunkoisen varastohyllyn sekä setin erilaisia varastokoukkuja ja autonrengastelineen.

Pislan varastokoukut

lapiot säilössä

Pari näitä Pislan koukkuja sijoitettiin myös autokatokseen.

koukkuja

Ikkunan yläpuolella on leveämmät koukut suksille, ja vaikka tikkaille. Pislalta nämäkin koukut.

koukkuja

Samoin Pislalta on tämä harjojen, haravoiden yms. pidike.

harjapidike

Sovellalta taas hankimme telineen autonrenkaille. Telineellä taisi olla hintaa jo muutama kymppi, mutta hinta ei tuntunut pahalta siihen nähden, että tällöin saamme renkaat oikeaan säilytysasentoon ja lattiatilaa vapaaksi.

rengasteline

Varastohyllyt ovat K-raudasta; liekö hinta ollut 30-40 euroa / kappale, joten ei paha satsaus. Pakko muuten puolustella, että tässä kuvassa näkyvä sotkuisuus johtuu vain messuista ja väliaikaisen liian pienessä asunnossa asumisen aiheuttamasta varastotilan tarpeesta – näille hyllyille on kuvassa säilöttynä paljon sellaistakin, joka ei normaalisti siellä ole. Messujen aikana varaston kuutiotilavuudestakin on melkoinen osuus messuesitteiden, messukassien ym. säilönä.

varastohyllyt

Pikkusälää varten varastossa on vielä lokerikko, jonka hinnaksi taisi tulla n. 15-20 euroa.

lokerikko

Varasto meillä on lämmin, mutta käyttöullako on eristämätön ja siellä lämpötila voikin talvella olla hyvinkin 30 pakkasastetta, kun kesällä voidaan olla saunanomaisissa tunnelmissa, pahimmillaan varmaan hyvinkin 60 asteessa. Siksi olimme tyytyväisiä, kun näihin vaativiin oloihin löytyi sopiva säilömisratkaisu: Orthexin SmartStore Dry -laatikot.

SmartStore Dry -laatikot

Saimme Orthexilta testattavaksi muutaman laatikon. Orthex lupaa, että laatikot säilyttävät vaatteet, kirjat ja muun kosteudelle aran suojassa pölyltä, kosteudelta, ötököiltä ja hajuilta käyttölämpötilassa -40 – +70. Se on juuri tarpeellinen lupaus käyttöullakon säilytysolosuhteisiin.

SmartStoren säilytyslupaukset

Käyttöullakko on mainio paikka säilöä kausivaatteet ja vieraspeitot, mutta sellaisenaan ullakolle varastoitaessa homehtumisvaara olisi suuri. Ainakin Orthexin SmartStore Dry -laatikoille antamien lupausten mukaan nyt tuntuu löytyneen ratkaisu tähän pulmaan. Ainoa miinus taitaa olla, että näyttää siltä, että joudumme ostamaan näitä laatikoita aika paljon lisää.

koirien talvivaatteet säilöön

Koiria sen sijaan harmittaa käyttöullakolle varastoinnissa se, että HauHausissa on yksi paikka, jonne jyrkkien tikkaiden vuoksi koirat eivät pääse mukaan.

koirat haikailevat käyttöullakolle