Suomen Asuntomessut ja Tuusula hakevat oheiskohdetta Asuntomessuille 2020

Suomen Asuntomessut etsii yhdessä Tuusulan kunnan kanssa vuoden 2020 Asuntomessujen oheiskohdetta. Ensi vuoden heinä-elokuussa Rykmentinpuistossa järjestettävät valtakunnalliset Asuntomessut kaipaavat rinnalleen 31 päivän ajaksi messualueen ulkopuolella sijaitsevaa mielenkiintoista tuusulalaista vierailukohdetta viralliseksi oheiskohteeksi.

– Haemme oheiskohteita julkisen haun kautta, koska haluamme saada mahdollisimman laajasti tietoa mielenkiintoisista esittelemisen arvoisista paikoista Tuusulassa, kertoo Heikki Vuorenpää Suomen Asuntomessuilta. Kaikkiaan oheiskohteita on Tuusulassa yhdestä kolmeen.

Asuntomessukävijöille parasta Tuusulaa

Asuntomessujen oheiskohteeksi valitaan kohde, josta huokuu Tuusulan houkuttelevuus asuinpaikkana tai matkailukohteena. Asuntomessuvieraat pääsevät tutustumaan oheiskohteeseen maksutta koko messujen ajan klo 10–18. Oheiskohdestatus on oiva mahdollisuus paikallisesti tärkeälle kohteelle tunnettuuden kasvattamiseen, tai se voi olla jo vakiintunut kohde.

Oheiskohde täydentää Asuntomessujen kohdetarjontaa

Oheiskohde voi liittyä asumiseen ja rakentamiseen esimerkiksi pihan tai luontoympäristön osalta. Sillä voi olla rakennushistoriallista tai arkkitehtonista arvoa tai se voi olla rakennusperintökohde. Se voi rakennuksen sijaan olla paikka, tila tai yhteisen nimittäjän omaava alue. Oheiskohde voi esitellä myös korjausrakentamista.

Hakuaika oheiskohteeksi Tuusulaan on 8.4.–31.5.2019. Valinnasta päättää Tuusulan kunnan ja Suomen Asuntomessujen edustajista koostuva asuntomessutoimikunta syksyllä 2019.

KUTSU avoimeen infotilaisuuteen keskiviikkona 3.4. klo 15–16 Tuusulan kunnantalolle

Oheiskohteeksi hakemisesta kiinnostuneet tuusulalaiset yritykset ja yhteisöt ovat tervetulleita infotilaisuuteen, joka järjestetään Tuusulan kunnantalon valtuustosalissa ke 3.4. klo 15–16. Heikki Vuorenpää Suomen Asuntomessuilta ja Riikka Uusikulku Tuusulan asuntomessutoimistosta alustavat hakemisesta, valintaperusteista ja Asuntomessujen virallisen oheiskohteen edellytyksistä. Tilaisuus on avoin myös yleisölle.

Lisätietoja:
Heikki Vuorenpää, operatiivinen johtaja Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 050 531 6776, heikki.vuorenpaa(at)asuntomessut.fi
Riikka Uusikulku, projektipäällikkö Asuntomessut Tuusulassa 2020, p. 040 314 3040, riikka.uusikulku(at)tuusula.fi
verkkosivu asuntomessut.fi/tuusula/oheiskohteet