Suomalaiset ovat taitavia sisustajia

Asuntomessuilla käynnistyvät messuhistorian ensimmäiset opastetut sisustuskierrokset.

Suomen Asuntomessujen oman tutkimuksen mukaan peräti 76% suomalaisista ilmoittaa olevansa taitava sisustamaan asunnostaan viihtyisän ja itselleen mieluisan. Liki puolet vastaajista kaipaa sisustukseen käytännöllisiä ja toiminnallisia ratkaisuja. Vastaajina Asuntomessujen asukkaiden ääntä luotaavassa asukasbarometissa on vuosittain noin 1 500 suomalaista iältään 20–75 vuotta.

“Tiedämme todella paljon suomalaisista kodeista”, sanoo Suomen Asuntomessujen viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri.

“Viidenkymmenen vuoden ajan olemme päässeet avaamaan ovet lähes kahteen tuhanteen suomalaiseen kotiin. Lisäksi toteutamme vuosittain Asukasbarometri-kyselytutkimuksen ja laajan yleisötutkimuksen messutapahtuman yhteydessä, joiden kautta haluamme ymmärtää mahdollisimman paljon asukkaiden ajatuksia asumisesta sekä messuistamme”, hän jatkaa.

”Sisustaminen on edelleen yksi painavin syy lähteä messuille. Ainutlaatuisessa konseptissamme pääsemme näyttämään sisustusratkaisuja aidossa ympäristössä. Viime kesän messujen kävijätutkimuksesta kävi ilmi, että erilaisia sisustusratkaisuja kaivattiin vieläkin enemmän.”

Tämänvuotinen barometritutkimus on hakenut ajankuvaa suomalaisten tavasta sisustaa, uudenlaisista asumisen ratkaisuista sekä remontoimisesta.

”Heinäkuun 12. päivänä Kouvolan Pioneeripuistossa avautuvilla Asuntomessuilla katsotaan koko asuinympäristöä kokonaisuutena, erilaisten asukkaiden erilaisiin tarpeisiin syntyvien kotien ollessa kaiken keskiössä”, Honkajuuri toteaa. Pioneeripuiston asuinalue rakentuu Korian vanhalle kasarmialueelle. Historiallinen alue, jonka keskiössä ovat alueen alkuperäiset rakennukset, mahdollistaa sen, että Asuntomessujen korjausrakentamiseen keskittyvä osuus on tänä vuonna ennätyksellisen laaja. Asuntomessut Kouvolassa järjestetään 12.7.–11.8.2019.

Viileä vaalea väistyy lämpimämpien sävyjen tieltä

”Asuntomessujen tekemä barometritutkimus kertoo, että suomalaiset kodit voi sisustustyylien perusteella jakaa neljään, suurin piirtein samankokoiseen ryhmään: skandinaavisesti, askeettisesti, perinteis-klassisesti sekä iloisella sekatyylillä sisustettuihin”, viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri kertoo.

Asuntomessujen kohteita on toisinaan arvosteltu siitä, että valkoinen, musta ja harmaa korostuvat sisustuksessa ja ulkopinnoissa. Asukasbarometrin mukaan suomalaisten suosituimmat sisustusvärit ovat kuitenkin valkoinen, harmaa, musta, ruskea ja beige. Ainoastaan musta jakaa mieltymyksen vahvasti iän mukaan. Kodin sisustusvärinä musta oli väreistä suosituin (52%) ikäryhmässä 20–24, kun taas ikäryhmässä 65–75 väriä suosi vain 17%. Sukupuolen mukaan suosikkiväreissä ei juuri ilmene poikkeamia. Ainoastaan harvinaisissa väreissä – vaaleanpunainen (8%/ 2%), violetti (8%/ 3%) ja oliivi (9%/ 4%) – naiset suosivat näitä sisustusvärejä selvästi miehiä enemmän.

Kouvolan asuntomessualueen sisustussuunnitelmista havaitsee, että vuonna 2019 viileä skandinaavinen tyyli on korvautumassa aiempaa lämpimämmillä ja orgaanisemmilla sisustuksilla. Messukodeissa nähdään rohkeita värityksiä, ja sisustusratkaisut ilmentävät asukkaan persoonaa.

“Viileänvalkoinen ei myöskään tule olemaan sisustussuunnittelija Malla Tapion suunnittelema Trendikoti, joka esittelee sisustuksen tämänhetkisiä suuntauksia, ilmiöitä ja värejä yhden kohteen kautta. Luvassa on runsaasti värejä sekä muotojen pehmeyttä”, Honkajuuri sanoo.

”Uudentyyppisellä trendi-kohteella haastamme messuvieraita pohtimaan, miten he käyttävät värejä sisustamisessa. Kertoohan tutkimuksemme, että suomalaisella on vahva usko omiin kykyihinsä sisustajana.”

Ensimmäistä kertaa messujen historiassa – opastetut sisustuskierrokset

Trendikodin ohella uudenlaisina sisustuselämyksinä messuilta löytyy Sisustuslounge. Trendikodin lailla se rakentuu vanhan pioneerikoulun kolme metriä korkeisiin huoneisiin. Sisustusloungessa messukävijä pääsee tutustumaan erilaisiin materiaaleihin ja tyyleihin.

Yksi messuviikoista on omistettu teemaltaan sisustamiselle. Sisustusviikon (22.–28.7.) aikana loungessa järjestetään muun muassa sisustusneuvontaa. Messuvieraalla on mahdollisuus saada omiin suunnitelmiinsa ammattilaisen vinkkejä veloituksetta. Sisustamisen ystäviä varten käynnistyvät messujen 50-vuotisen historian ensimmäiset opastetut sisustuskierrokset. Ammattilaisten vetämillä kierroksilla Pioneeripuiston kiinnostavimpiin sisustuskohteisiin pääsee tutustumaan ennen alueen aukeamista suurelle yleisölle. Samalla kuulee tarinoita sisustusratkaisujen takaa.

Keskiviikkona 24.7. Suuri sisustuskeskustelu haastaa asiantuntijat kertomaan suomalaisen sisustamisen tulevaisuudennäkymistä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt medioille:
Asuntomessujen viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri, Suomen Asuntomessut, p. 040 195 5943, etunimi.sukunimi@asuntomessut.fi
Sisustussuunnittelija ja -trendiasiantuntija Malla Tapio, p. 050 300 85 99
Asukasbarometri 2019 tulokset: Kari Tervonen, etunimi.sukunimi@asuntomessut.fi p. 050 437 0677

Asuntomessut 2019 materiaalit: kohdeluettelo ja asukasbarometri 2019 https://drive.google.com/drive/folders/1HRHfWFI8gdja_0-x9tzLlk3ImGMf0-su?usp=sharing

Kouvolan Asuntomessut 12.7. - 11.8.

Lunasta lippusi mahdollisimman pian tuleville messuille.

Osta liput